Enemy - Lee Child

Luin juuri Lee Childin kirjoittaman Vihollinen- kirjan. Kirja oli mahtava lukukokemus ja hieman eri tyyppinen kuin yleensä lukemani kirjat. Luen rikosromaaneja, mutta tämä liikkui armeijan sotilaspoliisien piireissä, josta en tietenkään tiennyt hölkäsen pöläystä. Kiinnostava kirja ainakin oli ja joissain kohdin varsin hupaisakin.
Kirjallisuuden laji on siis jotain rikollis- ja jännityskirjallisuuden väliltä, tarkalleen en osaa sitä määritellä.

Juoni etenee suunnilleen, typistetysti ja kertomatta yksityiskohtia näin: Reacher, päähenkilö, siiretään Panamasta muihin tehtäviin Ford Birdiin. Siellä hän alkaa selvittää kahdentähden kenraali Kramerin kuolemaan liittyviä outoja kohtia. Kramer itse kuoli sydänkohtaukseen.
Seuraavaksi kuullaan että Kramerin vaimo on tapettu Virginiassa heidän kodissaan. Ja pian sen jälkeen tulee lisää ruumiita ja Reacher epäilee kuolemien liittyvän toisiinsa. Hän aloittaa epätoivoisen ajojahdin ja keksii ratkaisun vasta loppumetreillä, mutta vielä puuttuvat todisteet. Uhkarohkea yritys, jonka hän aloittaa, saattaa koitua hänen omaksi tuhokseen, mutta velvollisuudesta hän tuntee pakon koittaa onneaan.

Reacher saa alusta asti apulaisekseen nais sotapoliisi Summerin. He matkaavat juttua seuraten ympäriinsä, aina Saksaan asti.

Reacherin mieltä varjostaa myös äitinsä sairaus, joka näyttää johtavan hänet hautaan pikemmin kuin kukaan pystyy odottamaankaan.

Kirja on hyvä ja lukemisen arvoinen. Olen kuullut kehuttavan Lee Childiä, mutta vasta pari päivää sitten pyysin veljeltäni kirjan lainaan - hänellä on näitä Childin kirjoja suunnilleen kymmenen - ja aloin lukea.

Kannattaa aloittaa järjestyksessä lukeminen, eli tästä ekasta Vihollisesta. Kirjat ovat toisilleen itsenäistä jatkosarjaa, eli ne eivät varsinaisesti jatka edellisestä, mutta päähenkilö pysyy samana ja kirjoissa viitataan menneeseen, eli aiempiin kirjoihin.

                                      

Kirjasuosituksia

Nyt tulee pieni kirjalista, jossa on mielestäni hyviä kirjoja, joita kannattaa lukea. Kaikki ovat melko tunnettuja kirjoja, koitan tehdä myöhemmin listan, jossa esiintyy ei-niin-tunnettuja kirjoja. (:

J.R.R Tolikien: Hobitti eli sinne ja takaisin                                                              Kirja on Taru Sormusten Herrasta  edeltävä itsenäinen tarina Bilbo Reppulista, joka elää tavallista hobitin elämää, kunne Gandalf tulee ja onnistuu saamaan hänet mukaan kolmentoista kääpiön seikkailuun, jonka tarkoituksena on valloittaa takaisin Thorinin suvun muinoin hallitsema Yksinäinen Vuori, jonka lohikäärme Smaug oli kaapannut itselleen. Matkalla sattuu tietysti kaikenlaista ja Bilbo joutuu jos jonkinmoisiin koettelemuksiin. Itse pidän kirjasta kovasti. Tarina tempaa mukaansa heti alusta asti ja on mukavan tarkka, mutta ei silti jyystä paikallaan vaan etenee mukavan nopeaan tahtiin. Lisäksi monenmoiset pienetkin yllättävät asiat tuovat mukavaa lisämakua, varsinkin kun niitä tupshatelee vähän väliä eteen, kuten kuuriimut.

Anna-Liisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen, Jussi-Pekka Aukio: Hovimäki       Hovimäki-sarja kertoo Suomen historiasta aina 1700-luvun loppupuolelta nykypäivään asti. Tarinan henkilöt ovat fiktiota, mutta tarinan tapahtumat kulkevat läpi aitojen Suomen historian tapahtumien kuten Ison vihan, punaisten ja valkoisten kapinan ja muiden, yhtä merkittävien ja ei niin merkittävien tapahtumien halki. Ensimmäinen osa  kertoo miten Lindhofi-suvun alemman sukuhaaran viimeinen mies, Magnus Lindhof, saa Viiaporiin vieraakseen Hirvikosken pastorin, joka tulee kertomaan hänelle, että hän on perinyt Lindhofien sukukartanon Hirvikoskelta. Magnus ja hänen vaimonsa Johanna lähtevät tietysti heti kartanolle ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu ennen kuin kaikki alkaa olla kohdillaan talossa. Muut osat kertovat seuraavista sukupolvista ja kartanon elämästä. Mielenkiintoinen sarja, lukiessa ei tule edes ajatelleeksi suoranaisesti, että tämä kaikki on ollut meidänkin historiaa.

L.M.Montgomery: Anna-sarja                                                            Sarja kertoo orvosta Anna Shirleysta, joka joutuu kasvatiksi taloon, jonne haluttiin poika. Anna saa kuitenkin jäädä taloon ja mullistaa pian Avonlean kylän elämää mitä oudoimmilla tavoilla. Pikkutyttö muuttuu sarjan aikana monien tapaturmien kautta naiseksi, joka hoitaa omia lapsiaan, unelmoi ja rakastaa ja joutuu myös kauheiden tuskien ja surun keskelle. Monivivahteinen kirja, joka noudattelee ihmismielen oikkuja suurimmassa osin. Itse pidän kirja-sarjasta, vaikka se onkin hieman liian uskonnollinen omaan makuuni, mutta kun ne kohdat ohittaa kevyesti lukaisemalla, kirjasta avautuu varsin kiinnostava lukukokemus. Se havannoi Luci Montgomeryn oman elinkauden henkeä ja sen ajan kulttuuria ja tapoja.

                                                                                                                 

Dan Brown: Da Vincin- koodi                                                               Kirjan tarina alkaa öisestä murhasta Pariisin taidemuseo Louvressa. Murhattu, Jacques Saunière, jättää viestin, jonka vain historian tuntija Robert Langdon osaa murtaa. Avukseen Robert saa poliisin kryptologistin ja murhatun miehen lapsenlapsen Sophie Neveun. Seikkailu johdattaa heitä ympäri Britanniaa ja Ranskaa. He yrittävät murtaa koodin, joka sisältää yhden kristinuskon varjelluimmista salaisuuksista: salaisuuden paljastumisen estääkseen katolinen kirkko on valmis jopa murhaamaan.                       Itse rakastan tätä kyseistä kirjaa. Jännityskirjallisuuden osa-alueet tulee täytettyä ja reippaasti. Kirjassa kiehtoo kokoajan käsillä oleva pelon tunne, tieto, että pitää toimia nopeasti sekä erillaisten henkilöhahmojen elämä. Kirjan lisäksi myös elokuva on mahtava.

John Grogan: Marley ja minä                                                                                 Kirja on omaelämänkerta koirasta nimeltä Marley. John Grogan omisti vaimonsa Jennyn kanssa Marleyn ja koiran kuoltua, John päätti kirjoittaa siitä kirjan, koska koira oli koskettanut häntä syvältä. Kirja kertoo kuinka John ja Jenny päättävät ostaa koiran ja ihastuvat Marleyhin. He tuovat pennun kotiin ja heidän elämänsä muuttuu kertaheitolla. Marley ei nimittäin  ole niitä tavallisia koiria, jotka käyttäytyvät rauhallisesti ja noudattavat omistajansa jokaista käskyä. Ei, Marley saa ukkosen aikaan kauheita paniikkikohtauksia, se syö kaiken mahdollisen mitä sen eteen sattuu, se juoksee narttukoirien perässä minkä jaksaa, se saa potkut käytöskoulusta ja vaikka mitä muuta. Kirja on hauska kertomus vallattomasta koirasta, joka osaa silti rakastaa ja tuntea, joka on hölmön hulluna omistajiinsa ja jakaa hetket heidän kanssaan.

Kirjallisuuden kolahdukset

Tylsää yleissivistystä luvassa tällä kertaa. Tekee mieli jynssätä ja mikäs sen parempi paikka kun oma blogi?(:
Kun aiheena on kirjat, niin jynssätään sitten kirjoista, tai pikemminkin kirjallisuudesta!

Kirjallisuudellahan on monia suuntauksia ja kaikilla on omat mieltymykset kuhunkin suuntaan. Osa rakastaa kauhukirjallisuutta, osa taas ei voi sietää sitä, mutta ahmii rakkausromaaneja. Osa taas ei lue ensinkään kirjoja vaan vain sarjakuvia tai lehtien juorupalstoja. On siis hyvä, että on kehitetty eri kirjallisuudenlajeja.
Saa jättää arvauksen varaan - ainakin tämän tekstipätkän osalta - mistä ihminen keksi kaikki eri lajit. Saattaa olla mahdotonta kertoa mistä kaikki lähti tarkalleen liikkeelle, vaikka se voisi kyllä olla aika mielenkiintoista tietää.

Itse rakastan romaaneja. Mitä paksumpi kirja, sitä parempi. Runoja en ole koskaan välittänyt lukea paljoakaan, novellitkin ovat itselleni aika tuntematonta maastoa, koska mielestäni ne loppuvat aina liian nopeasti. Rakkausromaanit eivät myöskään kuulu omiin lukutottumuksiini.
Parhaiten minulle uppoaa fantasia-,jännitys- ja kauhukirjallisuus. Myös rikoskirjat ovat silloin tällöin mukavaa vaihtelua, kuten Agatha Christienin Hercule Poirotit ja Neiti Marplet.

Fantasiassa on parasta se, että mikä tahansa voi olla totta. Siinä mielikuvituksella on valtavat liikkuma-alat. Jos haluaa tarinaan lohikäärmeen, sen kun kirjoittaa mukaan. Jos haluaa erikoisvoimia, velhoja, puhuvia eläimiä, jättiläisiä tai lentäviä mattoja, sen kuin lisää tarinaan! Usein fantasiakirjoihin tulee muidenkin kirjallisuusalojen tunnuspiirteitä mukaan, mutta fantasia on helpoin erottaa muista kirjallisuuslajista. Vähänkin jotain epätodellista mukana ja sen voi lisätä melko varmasti fantasiakirjallisuuteen. Tietysti hieman poikkeuksiakin on, mutta enimmäkseen voi toimia näin.

Lehdet liehumaan!

Juu, tuli tossa vähän tylsää niin päätinkin sitten alkaa lueskelemaan vanhoja lehtiä. Siis pääasiassa hyllystä löytyi vanhoja Demi-lehtiä, mutta kyllä sieltä putkahti pari Miss mixiä, Trendiä ja noita EF: n kielikurssi juttuja. Sai osasta aika hyvät naurut, varsinkin kun osaan olin raapustellu itte jotain hämäriä kommenteja...
Parhaita osia on ehdottomasti se Paparazzia osuus. Hauska nähä julkkiksiakin noloissa tilanteissa, tekee niistä enemmän normi-ihmisten kaltasia! Viime lehdessä oli kuitenkin muutettu niin, että näytettiin vain kaksi isoa kuvaa kahesta julkkiksesta ja pidempi selostus niistä. Toivottavasti ei jää vakituisesti tällä tavalla, koska mitä enemmän kuvia, sitä enemmän saa naurun aihetta. Varsinkin kun viimeksi oli Selena Gomez, jonka musasta en tykkää tippaakaan ja sit joku jalkapalloilija jonka nimeä en nyt justiinsa muista (taisi olla eka kerta kun kuulin siitä kun luin sen lehtijutun). Eli vanhat takasin!

Pääasiassa ite tykkään ainaki lukee ennemmin kirjoja kun lehtiä, mutta esimerkiks Demin luen joka kuukausi, koska se on mukavaa vaihtelua ja lehdissä on se hyvä puoli, että niissä vaihtuu asia aina seuraavassa numerossa. Kirjoissa lukee aina sama asia, siis yhdessä kirjassa. Tiedätte kyllä mitä tarkotan.
Mulle tulee siis Demi, joskus ostelen Miss mixiä ( tai pyydän kaveria hommaamaan sellasen sen iskän työpaikalta), Trendiä ja joskus (tosin hyvin harvoin) jonkun Voguen tai vastaavan, mutta ne ei jaksa niinkään kiinnostaa kun niissä on pelkkiä vaatejuttuja yms. Mä haluan kuitenkin lukea lehdistä vähän muutakin kun syksyn trendivärin.

Loppuun "tosikiinnostava" asia: Olen Potter seiskassa kohdassa, jossa Harry, Ron ja Hermione suunnittelee menoa Taikaministeriöön. Enkuksi vähän hitaampi lukea kyllä ja vähän ärsyttävää kun ei ihan jokaista sanaa ymmärrä, mutta onneksi on keksitty sanakirjat, Google-kääntäjä ja isoveli!

Harry Potter - ensimmäinen "kunnon" kirjani

Kuten varmasti moni muukin, fanitan Potter-kirjoja. Fanittamiseeni löytyy useita syitä, mutta kenties ratkaisevin on se, että joskus neljän tai viiden vanhana isoveljeni yritti opettaa minua lukemaan Harry Potter ja Viisasten kivi- kirjan avulla. Opinkin "lukemaan" eli toisin sanoen opettelin pari ekaa sivua ulkoa veljen lukiessa niitä minulle yhä uudestaan ja uudestaan.
Tietysti myös taiat ja lohikäärmeet, mahtava linna, puolijättiläiset, paha velho Voldemort ja muut vastaavat fantasia-asiat ovat omiaan herättämään mielenkiintoa. Erillaiset henkilöt ja monenlaiset mielenkiintoiset yksityiskohdat kantoivat lukuintoa ja kirjoihin suuntautuvaa kiinnostusta koko sarjan läpi.
Muistan selvästi kuinka kävelin parhaan kaverini kanssa koulun pihalla ja me tuskailimme kun kuudes Potter-kirja ilmestyisi vasta viikon päästä.

Lempihahmoni koko kirjasarjan halki on ollut Hermione Granger ja Ronald Weasly. Harry Potterista en ole koskaan niinkään pitänyt, vaikka ihan ok hahmona olen häntä aina pitänyt. Muita lempihahmojani ovat mm. Sirius Musta, Dobby, Luna, Ginny Weasly, Fred, George, Tonks ja Severus Kalkaros.
Kenties osa hahmomieltymyksistä juontaa myös hyvistä näyttelijöistä. Gary Oldman on kuin luotu Siriuksen näyttelijäks, samoin kuin Alan Rickman Severuksen. Emma Watson on mielestäni ihan hyvä näyttelijä, vaikkei yhtä hyvä kuin Rupert Grint tai Tom Felton.

Lempikirjojani sarjasta ovat Feeniksin kilta, Puoliverinen Prinssi ja Kuoleman varjelukset.Vähiten pidän Salaisuuksien kammiosta. Syytä en tiedä, jotenkin vain kirja ei kolahda niin hyvin kuin muut. Viisasten kivestäkään en pidä niin paljon, mutta pari kohtaa kohoavat koko sarjan suosikkikohdiksi, kuten se kun Hagrid vie Harryn ensimmäistä kertaa Viistokujalle. Kolmannessa kirjassa pidän myös Viistokuja kohdasta kun Harry saa kierrellä siellä pari viikkoa ja näkee mm. Tulisalaman. Neljännessä Joulutanssiaiset ja hautausmaa kohdat ovat parhaita, viidennessä V.I.P: t, Dumbledoren ja Voldemortin taistelu sekä Pimennon jälki-istunnot. Kuutonen on koko krijaltaan hyvä, samoin seiska.

Luen juuri parhaillaan koko sarjaa taas uudestaan läpi. Tällä kertaa kuitenkin englannin kielisenä. Antaa mukavaa lisämakua kun saa lukea kirjat alkuperäisellä kielellä. Kirjoista tulee jotenkin elävämpiä tällä tavalla.
Muut kirjat olen jo lukenut, seiskan (Harry Potter and the deathly Hallows) aloitin tänään. Olen ehtinyt Billin ja Fleurin häihin asti.
Seiska kirja on kenties jännittävin siinä mielessä ainakin, että nyt Harry, Ron ja Hermione seikkailevat linnan ulkopuolella. Toki he viitosessakin menivät ministeriöön ja kuutosessa Harry meni luolalle Dumbledoren kanssa, mutta nyt melkein koko kirja käsittelee koulun ulkopuolista maailmaa. Lopputaistelu Tylypahkassa kuitenkin sitoo kirjan mukavan tiukasti kiinni edeltäviin kirjoihin mikä on minusta hienoa.
Ja tietysti lopussa "19 vuotta myöhemmin" on hauska saada pientä osviittaa, mitä hahmoille kuuluu. Toki vähän harmittaa kun sen selvempää selontekoa ei heidän elämästää kirjoihin tullut, mutta netistä löytyy haastattelu jossa Rowling kertoo missä ammateissa hahmot ovat ja kenen kanssa sivuhenkilöistä tärkeimmät menivät naimisiin jne.

Aloitus

Aloitus on aina se vaikein etappi, ainakin itselleni. Se aloittaa matkan jonnekin, matkalla voi aina palata takaisin, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.



Okei, jo riittää runoilu. Aluksi on aina paras kuvailla asioita. No nyt kuvailen tätä blogia, millainen tästä muokkauksen jälkeen olisi tarkoitus tulla. Siis kyllä, aluksi kun loin tämän tämä oli vähän erillainen, varsinaista aihetta ei ollut ja siksi kai tänne kirjoittelu vähän jäikin. No nyt vaihdoin teemaa, otsikko ei sitä ehkä aivan kuvaa, mutta sille en voi mitään.

Tarkoitukseni olisi kertoilla kirjoista, niistä mitä olen lukenut, luen parhaillaan ja mistä saan erillaisia inspiraatioita eri asioihin. Kirjoittelen itsekkin aina silloin tällöin jotain ja saatan julkaista sellaisia pikku kirjoituksia täälläkin. Siis ehkä. Haaveksin aina välillä oman kirjan kirjoittamisesta, mutta toistaiseksi se pysyy pelkkänä haaveena.